Kasvun kaipuu vappupöydässä
Vappu on perinteisesti ilon, ilmapallojen ja munkkien juhla. Se on myös se hetki vuodesta, kun kansa katsoo kalenteria, säätä ja uutisia ja miettii, että no niin, tästä se taas lähtee. Kevät nimittäin. Ja päätökset. Tänäkin keväänä päätöksiä on tullut kuin räntää vaakasuoraan. Ja kuten räntäkin, ne tuntuvat osuvan useimmiten samoihin takkeihin. Kun valtion taloutta tasapainotetaan, sakset löytävät tiensä kerta toisensa jälkeen niiden luo, joilla ei muutenkaan ole liikaa ylimääräistä leikattavaksi. Siinä missä pienituloisen arjessa jokainen euro on jo valmiiksi venytetty äärimmilleen, löytyy aina vielä jokin kulma, josta nipistää.
Samaan aikaan vauraamman väen kohdalla tunnelma muistuttaa enemmän suojaisaa terassia. Tuuli ei juuri käy, eikä räntä yllä. Kun puhutaan verotuksen kiristämisestä tai varallisuuden laajemmasta osallistumisesta talkoisiin, keskustelu muuttuu äkkiä varovaiseksi. “Ei saa vaarantaa investointeja”, sanotaan, ja nyökätään ymmärtävästi.
Otetaanpa pari esimerkkiä. Kun sosiaaliturvaa
kiristetään tai etuuksia leikataan, perusteluna on kannustavuus ja työnteon
houkuttelevuus. Hyvä niin, työn pitääkin kannattaa. Mutta samaan aikaan
pääomatulojen verotukseen kosketaan korkeintaan varoen, ettei vain syntyisi
mielikuvaa liiallisesta rasituksesta. Tai kun palveluista säästetään kunnissa,
kirjaston aukioloja lyhennetään ja hoivassa kiristetään vyötä, mutta suurten
varallisuuksien verotuksen kiristäminen pysyy lähinnä keskustelun tasolla.
Tasapainoa haetaan, mutta vaakakuppi tuntuu olevan herkkä vain yhteen suuntaan.
Sitten on tämä kasvu. Se sana, joka vilahtaa
jokaisessa puheessa kuin kevään ensimmäinen leskenlehti. Kasvuun pitää
panostaa, sanotaan nyt. Nyt? Moni miettii, miksi vasta nyt. Missä olivat nämä
puheet silloin, kun leikkauslistoja laadittiin pitkät tovit? Ja kun panostuksia
lopulta esitellään, ne ovat usein varovaisia, melkeinpä kokeilevia. Vähän
tutkimukseen, hieman innovaatioihin, ripaus yritystukia sinne tänne. Hyviä
asioita sinänsä, mutta kokonaisuus jää helposti vaisuksi.
Suomi ei kaipaa pelkästään säästölistoja, vaan
myös rohkeita päätöksiä, jotka herättävät uskoa tulevaan. Sellaisia, jotka
saavat nuoren miettimään, että täällä kannattaa opiskella ja jäädä töihin.
Sellaisia, jotka saavat yrittäjän ajattelemaan, että nyt kannattaa investoida
eikä vain varautua. Sellaisia, jotka saavat eläkeläisenkin nyökkäämään
kahvikupin ääressä ja toteamaan, että kyllä tämä maa vielä tästä nousee.
Nyt olo on vähän kuin vappuaamuna ilman simaa. Kyllä sitä pärjää, mutta jotain puuttuu. Se kupliva tunne, että tästä tulee hyvä päivä, hyvä kesä, ehkä jopa hyvä vuosi. Mutta jos jotain tästä maasta voi sanoa, niin sitkeyttä täältä löytyy. Tätä kansaa ei ole ennenkään rakennettu pelkällä myötätuulella. On selvitty sodista, lamasta ja monesta mutkasta matkalla. Selvitään tästäkin, vaikka välillä vähän hammasta purren.
Ja kun katsoo ulos, huomaa että kevät tekee työtään päätöksistä huolimatta. Lumi väistyy, maa paljastuu, aurinko jaksaa viipyä hetken pidempään. Kesä on jo ovella, eikä se kysy lupaa keneltäkään. Ehkä siinä on tämän vappupäivän paras uutinen. Kaikesta huolimatta valo lisääntyy. Ja joskus se riittää alkuun.
Aku Eronen, Myrskylä
