Kaappifilosofiaa


Säilytystilaa ei ole koskaan tarpeeksi – vai onko meillä yksinkertaisesti vain liikaa tavaraa? Kaikella tyhjällä tilallahan on taipumus täyttyä, enkä ole ikinä kuullut kenenkään valittavan liiasta kaappitilasta. Jokaisen muuton yhteydessä olen luvannut itselleni olla keräämättä enää tavaraa nurkkien täydeltä, kunnes seuraavassa muutossa huomaan, että taas sitä jostain on siunaantunut liikaa.
Toisaalta meidän ilmastomme on sellainen, että samoja vaatteita ja jalkineita ei voi pitää ympäri vuoden. Joka vuodenaika vaatii omanlaisensa varusteet, ja jos perheessä on vaikkapa neljä henkilöä, melkoinen vuori kertyy jo ihan välttämättömistä takeista, kengistä ja saappaistakin. Lisäksi tulevat sukset, monot, luistimet ja harrastusvälineet perheen tarpeen mukaan, ja lapsiperheissä se lelumäärä, mikä nykyajan lapsia ympäröi. Vaikka olisi kuinka hyvä organisaattori ja pitäisi tavarat minimissään, säilytystilaa tarvitaan. Jos sitä on liian vähän, seurauksena on kaaos. Kaikki paikka pursuaa tavaraa ja kaapin ovien avaaminen on suorastaan hengenvaarallista, koska jotain tippuu niskaan.

Jo taloa suunniteltaessa säilytysratkaisut pitäisi miettiä huolellisesti oman perheen tarpeisiin. Tavaraa on aina enemmän, kuin arvioisi! Liukuovelliset kaapistot säästävät tilaa, ja ovien taakse saa tarvittaessa piiloon jokapäiväisen sekasorron. Kaappien sisuskin tulisi suunnitella: liian iso hyllyväli vie turhaan tilaa, eivätkä tavarat pysy järjestyksessä.

AX-Design Myskylästä sekä auttaa suunnittelussa ja toimittaa juuri sellaiset kaapit mitkä sopivat sinun kotiisi.  

Tässä AX-Design kotisivun osoite, jossa esitellään myös näitä kodin tärkeitä säilytystiloja: http://ax-design.fi/

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juoksun juhlaa 50. Lasse Viren hölkässä

Kesä avattiin Myrskylässä

Kortiston juhlatila