Pakina tekoälystä

Tekoäly muokkaa kuvat ja antaa tiedon hetkessä, mutta viekö se ihmiseltä oivalluksen ilon? Aku Erosen pakina tästä uudesta mullistuksesta. 

Ennen, jos halusi antaa itsestään viisaan kuvan, piti oikeasti nähdä vaivaa. Luettiin kirjoja ja vieläpä sellaisia, joissa ei ollut kovin paljoa kuvia helpottamassa. Tilattiin ja luettiin ahkerasti myös lehtiä.  Sitten kun asioita tietävänä päästiin keskusteluihin mukaan, riitti että nyökkäili sopivasti ja totesi välillä: “No tuo on kyllä mielenkiintoinen näkökulma.” 

Tekoälyllä voi muokata kuvia mielin määrin. Tässä miehelle on vaihdettu tekoälyllä sotilaspuku, lisätty pääsiäistiput olkapäille, tiikeri talutushihnaan ja panssarivaunu pihalle. Kuvan teki eläkkeellä oleva vanhus, mitä nuoret ammattilaiset voivatkaan tehdä?

Nyt ei tarvitse kuin avata tekoäly. Se vastaa ennen kuin naapurin Erkki ehtii edes vetää henkeä ja aloittaa sillä klassisella: “Kyllä minä tästä jotakin tiedän…” Ja vastaukset tulevat vieläpä nätisti jäsenneltyinä, vähän kuin olisi itsekin ollut asiaan perehtynyt - ainakin pintapuolisesti.

Ei ihme, että vähän yskähdellään siellä oppineempienkin joukossa. Kun ennen esseen tekemiseen meni viikko, nyt kone sylkäisee rungon kahvitauon aikana. Ja vielä sellaisen, joka kuulostaa ihan uskottavalta. Ja mikä parasta, tekoäly osaa käyttää juuri niitä sanoja, joita ennen piti opetella vuosia.
Se lisää tekstiin sujuvasti “kontekstuaalisen viitekehyksen”, “monialaisen tarkastelukulman” ja “diskurssin murroksen”. Siinä kohtaa kirjoittaja itsekin vähän yllättyy ja ajattelee, että olipas siinä nyt syvällinen ajatus, vaikka ei ole ihan varma, mitä tulikaan sanottua. Ennen ajattelu tapahtui päässä. Nyt sitä voi ulkoistaa.

Mutta ei tämä pelkkää huolta ole. On tässä leikkimisen riemuakin. Suomalainenhan ei uutta laitetta kauaa arastele. Alkuun kysytään varovasti, että saisiko kuvaan vähän lisää kirkkautta. Hetken päästä ollaan jo siinä vaiheessa, että ollaan presidentin vieressä, revontulet taustalla ja karhu seisoo arvokkaana vieressä - ja mieluiten vielä sankarimusiikki päälle.

Ja tekoäly tekee kaiken mukisematta. Siinä sitä sitten ihmetellään, kun tavallisesta myrskyläläisestä kahvinjuojasta tulee yhdessä hetkessä maailmanhistoriallinen vaikuttaja - ainakin kuvien perusteella. Ja jossain kohtaa joku kysyy varovasti, että “tuota… tapahtuiko tämä oikeasti?” Siihen asti on yleensä ehditty jo nauraa aika makeasti.

Mutta kyllähän siinä pieni ajatus väliin mahtuu. Ennen tiedon eteen piti tehdä töitä. Kaivaa, lukea, miettiä ja välillä vähän turhautua. Nyt tieto tulee valmiiksi katettuna eteen. Ja samalla voi huomaamatta kadota oppimisen paras osa - se oma oivallus, joka syntyy vasta, kun on itse vähän paininut asian kanssa. Ei tekoäly ehkä silti vie heti kaikkea älymystön töitä. Mutta se voi viedä halun yrittää itse. Ja se olisi jo isompi menetys. Mutta ehkä tärkeintä ei enää olekaan se, kuka tietää eniten, vaan se, kuka osaa kysyä parhaiten.

Siinä kohtaa vanha viisaus palaa peliin, eikä sitä vielä ole koneelta kokonaan tilattu. Silti ei nyt mitään hätäratkaisuja kannata tehdä eikä heittää koko vehjettä järveen. Onhan se mainio apuri. Nopeuttaa, helpottaa ja välillä jopa viihdyttää. Kunhan pidetään yksi asia mielessä: se ei ajattele meidän puolestamme, se auttaa siinä. Eli annetaan tekoälyn olla siellä missä sen kuuluukin olla. Työkaluna. Ei kuninkaana. Vaikka onhan se myönnettävä - aika näppärä työkalu se on.

Aku Eronen
Myrskylä