"Vanhukset" rakentajina

Kun meidän rakennushankkeemme on jossakin määrin julkinen, olemme saaneet monenlaisia kommentteja asian tiimoilta. Eräs kommentoija ihmetteli, miksi vanhukset enää rupeavat rakentamaan. Vaikka kommentti aluksi ihmetytti ja huvittikin, jäin miettimään asiaa enemmänkin.


Emme tosiaankaan miellä itseämme vanhuksiksi. Minä olen vielä tukevasti työelämässä, ja vaikka puoliso on jo eläkkeellä, hänkin toimii eläkeläisyrittäjänä ja on muutenkin mukana monenlaisissa hommissa. Tämänikäisillä oma fyysinen ja henkinen toimintakyky on vielä hyvä, jos on elänyt kohtuullisen terveellisesti ja säästynyt pahemmilta sairauksilta. On toki asioita, joita en enää tekisi. En esimerkiksi värjäisi hiuksiani vaaleansinisiksi, kulkisi repaleisissa farkuissa ja näpyttelisi puhelintani pyörällä ajaessani. Paljon muuta kuitenkin olen valmis tekemään. On surullista, jos itse alkaa kaventaa elämäänsä, kun kuitenkin kohta kuolee pois. Tunnen ihmisiä, jotka ovat viettäneet viimeisiä joulujaan jo kymmeniä kertoja. Faktaahan se on, että kaikki meistä poistuvat rivistä ennemmin tai myöhemmin, mutta ei siitä varmasti itse tarvitse huolehtia. Kyllä se sieltä lankeaa jokaiselle yllättäen ja pyytämättäkin. Viikonlopun Hesarissa 99-vuotias Jaakko Estola on sitä mieltä, ettei ole vielä vanha, koska saa liikkua ja löytää iloa toisista ihmisistä. Hänen mielestään vanha on vasta sitten, kun jää seinien sisälle ja on riippuvainen toisista. Loistava esimerkki aktiivisen elämänasenteen merkityksestä!

Kun me vanhukset nyt siis rakennamme, teemme taloa vain itsellemme. Enää ei tarvitse huomioida kasvavien lasten tarpeita, eikä jäädä liian isoon taloon pyörimään, kun jälkikasvu häipyy omille teilleen. Voimme ottaa huomioon sen, miten pärjäämme, kun oletettavasti kunto jossakin vaiheessa heikkenee. Eräitä läheisiäni seuratessani olen huomannut, että vanhuuden asumisratkaisut kannattaa miettiä hyvissä ajoin, kun on vielä voimissaan, ettei jää esimerkiksi hissittömään kerrostaloon jumiin tai pääse suihkuun, kun ei enää kykene menemään ammeeseen. Meille ei tule portaita, vaikka vielä tässä vaiheessa niitä pystymmekin kulkemaan, ja kaikki on mahdollisimman helppokulkuista. Ja jos nyt niin huonosti kävisi, ettemme saisi nauttia talostamme pitkään, jäähän talo jälkikasvulle perinnöksi.

Kirjoittaja on Soile Niittymäki Järvenpäästä.

Soile Niittymäki












Tämän blogin suosituimmat tekstit

Potkut

Joulutaikaa

Kiitollisuus