Spurtti

Kun ikää alkaa kertyä, on entistäkin tärkeämpää huolehtia kunnostaan. Kunto ei säily, saati parane itsestään. Hyvä lihaskunto antaa paremmat mahdollisuudet ikääntyvälle huolehtia kauemmin itse itsestään ja asioistaan.

Venyttelyä puolapuilla.

Monipuolinen kuntosaliharjoittelu parantaa myös tasapainoa. Se voi näin ollen vähentää kaatumisiakin, jotka voivat joskus olla ikääntyneelle kohtalokkaita.

Muutin kevällä Järvenpäähän ja aloin alkusyksyllä etsiä sopivaa kuntosalia paikkakunnalta. Sellainen löytyikin ja vieläpä ihan naapurista, Pajalasta jossa asun.
Erityisesti kiinnostustani herätti Spurtti-kuntosalin ilmoituksessa +50 ohjelma.
Se kuulosti juuri minulle sopivalta, olenhan jo yli kuusikymppinen.
Ilmoittauduin tähän "kypsien aikuisten" ryhmään ja sain henkilökohtaisen ohjauksen ja opastuksen harjoitteluun, pääsin ohjattuun pienryhmään ja sain suunnilleen ikäiseni salikaverit. Lisäksi vielä leppoisan ilmapiirin, ihan niinkuin spurttilaiset kotisivuillaan lupaavat. Ryhmässä harjoittelu on rattoisampaa. Ehkä hauskinta Spurtissa on pieni yksityiskohta - siellä on myös "höpöttelyhuone", josta ohjaaja tosin kertoi pilke silmäkulmassaan.
Näiden ohjattujen ryhmien lisäksi Spurtin mielestäni varsin kohtuulliseen hintaan kuuluu rajoittamaton kuntosalin käyttö. Salilla löytyy laitteet kaikille lihasryhmille ja ne ovat huippunykyaikaiset, sähköisesti säätyvät.

Selkälihasten vahvistamista.
Ensimmäisellä kerralla käydään kaikki välineet läpi, säädetään laitteen vastustaso omalle kunnolle sopivaksi ja tallennetaan kortille. Seuraavilla kerroilla laitetaan vain kortti koneeseen ja oikea taso säätyy automaattisesti. Kunnon kohentuessa laite "havaitsee" tämän ja se osaa myös lisätä vastusta automaattisesti.
Helppoa ja mukavaa. Kun ryhmien ohjatut harjoitteluohjelmat on suunniteltu ikääntyneille, niissä on turvallisempaa harjoitella.
Ihan parasta on se, kun huomaa kuntonsa kohenevan!
Yhdeltä ryhmän jäseneltä oli kysytty muutaman kuukauden harjoittelun jälkeen, että oletko kasvanut? Hänen oman arvionsa mukaan ryhti oli parantunut lihaskunnon parantumisen mukana ja se todennäköisesti aiheutti tuon kysymyksen.
Suosittelen lämpimästi kuntosaliharjoittelua kaikille ikääntyville oman lähialueen salilla. Eikä koskaan ole liian myöhäistä aloittaa harjoittelua!
Lisätietoja Spurtista, jossa minä käyn, saat sen kotisivuilta ja sinne pääset klikkaamalla TÄSTÄ

Kirjoittaja on Aku Eronen, Somevaari
Kotisivu: http://www.somevaari.fi/

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juoksun juhlaa 50. Lasse Viren hölkässä

Kesä avattiin Myrskylässä

Kortiston juhlatila