Teuvo


Teuvo on tarina elämästä, vapaudesta ja vastuusta, kertoo Juornaankylän kesäteatteri vahvasti musiikkia sisältävästä näytelmästään. Olin seuraamassa yksiä harjoituksia ja voin vahvistaaa tämän. Teuvon tarina koskettaa osin raadollisella aitoudellaan. Esitystä katsellessa tunteet vaihtelevat. Välillä hihityttää, välillä joutuu nielemään kyyneleitä, kylmäksi se ei jätä. Teuvon tarina on kuin ihmisen taival ylä- ja alamäkineen. Tasaista on vain vähän. Vasta tätä musiikkinäytelmää katsoessani oivalsin, kuinka syvällistä tekstiä monissa Lee
vi and The Leavingsin kappaleissa on. Tekstit ja melodiat eivät päästä helpolla katsojaa, eivätkä esittäjiä. Pääosien esittäjät Antti Varjola ja Soila Malinen ovat hyviä. Muiden taso on aivan kohtuullista harrastajateatterin tasoa. Pisteet jokaiselle haasteellisten roolien rohkeasta ja antaumuksellisesta esittämisestä. Teuvon käsikirjoituksesta vastaa Veera Tyhtilä ja ohjauksesta Tarja Hiltunen.

Ohjaaja Tarja Hiltunen ja Datsun100A.

Juornaankylän kesäteatterin oma kuvaus Teuvosta:


"Mitä tulee miehestä, joka on hukassa itsensä ja ympäröivän maailman kanssa? Miehestä, joka tahtoo rakastaa, mutta ei tiedä mitä rakkaus on. Teuvo on komediallinen kuvaelma 80-luvun suomalaisesta maisemasta. Se on kasvutarina ihmisenä, se on kamppailua tekojen ja tunteiden välillä. Se on yksi tarina, mutta monen ihmisen elämä. Teuvo on musiikkinäytelmä, joka on kirjoitettu Leevi and The Leavingsin musiikin ympärille."

Jos tykkää kotimaisesta elämänmakuisesta musiikista, joka esitetään suomalaisessa maalaismaisemassa livenä, suosittelen lämpimästi.

Juornaankylän kesäteatterin osoite on Myrskyläntie 1201, Askola. Teuvon esitykset alkavat klo 18:00 päivinä - 31.7. / 1.8. / 4.8. / 5.8. / 7.8. / 8.8. / 12.8. / 14.8. ja 15.8.
Yksi ns. yönäytös on 13.8. ja se alkaa klo 21:00.
Yhteystiedot löytyvät Juornaankylän kesäteatterin omilta Facebook sivuilta.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juoksun juhlaa 50. Lasse Viren hölkässä

Kortiston juhlatila

Insinööri Myrskylän kotiseutumuseolla