TOTUUDEN HINTA ON VIILTÄVÄN AJANKOHTAINEN

Suomenkielisen kantaesityksensä saanut Totuuden hinta kertoo tarinan Aleksandr Litvinenkon murhasta vuonna 2006 ja siitä pitkästä taistelusta, jota hänen leskensä joutui käymään, jotta tapaus tuotaisiin oikeuden eteen. Synkästä aiheesta huolimatta esitys ei ollut raskasta katsottavaa taidokkaan rakenteesta ansiosta, jossa oli välillä myös kevyempiä kohtia.

Totuuden hinta on kertomus Aleksadr Litvinenkon murhasta.

Litvinenkon tarinaa seuratessa tulee pohtineeksi niiden venäläisten kohtaloa, jotka haluavat toimia rehellisesti ja oikeudenmukaisesti ja tuoda totuuden esille. Heitäkin ihan varmasti on. Kuinka pystyy pitämään kiinni vakaumuksestaan, kun sekä itse että perhe joutuvat vaaraan? Litvinenko pakeni perheineen Britanniaan, mutta edes Britannian kansalaisuus ei häntä pelastanut salamurhalta. Radioaktiivisella poloniumilla myrkytetty Litvinenko kuoli hitaan kuoleman ja monen muistiin on jäänyt valokuva hänestä hiuksensa menettäneenä juuri ennen kuolemaa. Näytelmästä käy ilmi, että hän halusi koko maailman näkevän, mitä hänelle on tehty. Venäjän agentit ovat käyttäneet myrkkyjä myöhemminkin, mutta se on todettu ehkä epävarmaksi keinoksi, koska tunnetuissa tapauksissa sekä Skripalit että Navalnyi jäivät eloon. Nyt hallinnolle epämieluisia henkilöitä putoilee ikkunoista.

Marina Litvinenko joutui miehensä kuoleman jälkeen tekemään vuosikausia töitä, jotta asiasta tehtäisiin julkinen tutkinta. Ei ollut poliittisesti tarkoituksenmukaista suututtaa venäläisiä. Vasta kun Krimin valtauksen jälkeen suhteet huononivat, tutkinta avattiin.

Mikko Pörhölä ja Saana Hyvärinen tekevät hienot roolityöt Litvinenkoina, mutta shown lähes varastaa Jarkko Lahti kyynisiä kommentteja heittelevänä Putinina. Hän jopa muistuttaa Putinia ulkoisesti.

Tarina on vahva ja olisi varmaan kantanut ilman tanssi- ja laulukohtauksiakin, joista jotkut ovat hiukan päälleliimatun oloisia. Vaikka alusta alkaen tietää, miten tarinassa tulee käymään, lopussa tulevat kyyneleet. Onko meillä mitään mahdollisuuksia vastustaa pahuutta?

Lahden kaupunginteatteri, ensi­-ilta oli 28.1.23.

Kirjoittaja Soile Niittymäki

Täältä lisätietoa ja muu ohjelmisto: https://www.lahdenkaupunginteatteri.fi/ 


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juoksun juhlaa 50. Lasse Viren hölkässä

Kortiston juhlatila

Insinööri Myrskylän kotiseutumuseolla