Hyvä elämä

 

Aku Eronen, keskustan ehdokas nro 41.

Jokainen meistä haluaa itselleen hyvää elämää. Mitä sellainen on? Voiko kunta vaikuttaa siihen?

Hyvän elämän käsite on yksilöllinen, mutta joitain perusasioita liittynee kaikkiin. Jokainen meistä varmaankin haluaisi oman kodin ja turvallisen ympäristön, turvatun ja kohtuullisen toimeentulon, mahdollisuuden opiskella, kehittää itseään ja virkistäytyä. Hyvään elämään kuuluu minusta myös sosiaaliturva sen varalle, että työtä ei syystä tai toisesta ole, tai työkyky on heikentynyt tai menetetty, tai eläkeikä saavutettu, tai jostain muusta syystä ei pärjätä yksin. Luetteloa voisi jatkaa pitkäänkin, mutta pysyttelen nyt näissä perusasioissa.

Kunta ja kolmas sektori

Toimeentulo saadaan tekemällä työtä. Työtä järjestävät yrittäjät omalla pääomallaan, usein myös lainarahalla ja omalla riskillään ja julkinen sektori verovaroin. Valitettavasti työtä ei aina riitä tai löydy kaikille. Silloin tarvitaan työttömyysturvaa ja mahdollisesti lisä-, tai uudelleenkoulutusta.

Hyvän elämän virkistysmahdollisuuksia tarjoaa ilmaiseksi Myrskylän kaunis, järvirikas luonto. Yhdistykset, järjestöt ja seurat järjestävät myös monenlaista virkistävää toimintaa. Ne tarjoavat niin kehon kuin mielenkin kuntoa kohentavaa yhdessäoloa ja aktiviteetteja. Monenlaisia mahdollisuuksia hyvään elämään on siis olemassa Myrskylässäkin.



Kunta ei voi tehdä kaikkea eikä ottaa vastuuta kaikesta, eikä sen pidäkään. Kunnan ei pidä ryhtyä verovaroin kilpailijaksi toimintoihin, jotka selkeästi kuuluvat yksityisten yritysten hoidettavaksi. Tärkeimmät kunnan palvelut lienevät neuvola, lasten päivähoito, koulu, vanhustenhoiva, terveydenhoito ja erilaiset sosiaalialan palvelut. Nämä ovat käsitykseni mukaan varsin hyvässä kunnossa Myrskylässä tällä hetkellä, joskin kehittämisen varaa on aina. Niiden hyvä taso on turvattava jatkossakin. Kunta voi myös luoda edellytyksiä erilaisille yleishyödyllisille toiminnoille ja antaa tukea jo olemassa oleville vapaaehtoisten voimin tapahtuville terveyttä ja virkeyttä edistäville aktiviteeteille.

Vuoden vapaaehtoistyöntekijä 2016

Minut itseni on valittu koko valtakunnan vuoden vapaaehtoistyöntekijäksi vuonna 2016 ja sen ansiosta sain kutsun presidentin linnaan itsenäisyyspäivän vastaanotolle 6.12.2016. Tein silloin seitsemää vapaaehtoistyötä viikossa sosiaalisektorilla. Esitin yhden miehen performanssina satunäytelmää lasten päiväkodeissa, toimin kahdella nuorisotalolla valvojana, vedin levyraatia vanhuksille hoivakodissa, auttelin seurakunnan Hyvän tuulen tupa- toiminnassa, toimin lastensuojelun aikuiskaverina ja vedin Toivo-nimistä keskusteluryhmää Ridasjärven päihdehoitolaitoksella vakavasti päihdeongelmaisten auttamiseksi.

Olen ehdolla kuntavaaleissa Keskustan listoilla numerolla 41. Jos tulen valituksi, haluan yhteistyössä muiden valtuutettujen ja kuntalaisten kanssa työskennellä hyvän elämän edellytysten säilyttämiseksi ja edelleen kehittämiseksi Myrskylässä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juoksun juhlaa 50. Lasse Viren hölkässä

Kortiston juhlatila

Insinööri Myrskylän kotiseutumuseolla